TERVETULOA KENNEL MINTTUMANTAN KOTISIVUILLE!
Minttumantan kennel on kasvattanut Hovawartteja vuodesta 1993. Pentueita on ollut vähän, tällä hetkellä yhdeksän pentuetta. Hovawartteihin olen kuitenkin hurahtanut jo kauan ennen kennelini alkua. Ensimmäisen hoffini , Kaunottaren Carinan ostin 1981. Essi oli kokomusta, perin temperamenttinen narttu. Ennen Essiä olin jo useamman vuoden kouluttanut muiden ihmisten koiria, joten halusin käyttökoiran, enkä mitään pikkukoiraa, joka muutoin olisi ollut helpompi kerrostalossa.
Ensimmäinen kantakoira Kaunottaren Minttu-Marine eli Manta yhdistettynä omaan vanhaan lempinimeeni loi kennelnimen. Manta oli äitinä A- ja C-pentueille. Vuoden päästä Mantan hankinnasta ostin myös Kaunottaren Paris Prinsessin, Sesun. Sesu on ollut äitinä B-, D- ja E-pentueille. Sesun pentu, Minttumantan Bellarosa jäi itselle. Ro oli valloittava persoona vielä vanhanakin. Valitettavasti lonkkavika esti jalostuskäytön.
D-pentueen blondipoika, Damien, myös sorsapillinä tunnettu, oli Katjan ja minun yhteinen silmäterä. Dami oli loistava esimerkki hoffin monipuolisuudesta, kaikki kävi; niin jäljestys, toko, agility kuin vepekin. Unohtaa ei sovi myöskään näyttelyuraa, olihan Dami myös muotovalio. Nykyisen linjani kantanarttu Kaunottaren Wanda eli Vanttu eli 10-vuotiaaksi. Vanttu oli F- ja G-pentujen emo. F-pentueesta jätin itselleni Fiini Prinsessin eli Viivin. Viivin kohtalo oli hirveä, äkillinen onnettomuus halvaannutti, ja edessä oli luopuminen ennen kuin mikään oli edes alkanutkaan.
Kennelimme maskotti on Kaunottaren Fortuna eli Veera. Veera on iso merkkivärinen narttu, jolla on erittäin lempeä luonne. Ruokahalu on uskomaton ja pussauskyky erinomainen. Lievän lonkkavian vuoksi Veeralla ei ole pentuja.
H-pentujen emo Giselle eli Lottis on ollut kotona noin kolme vuotta. Nykyään hän on reipas ja tarmokas koira, jolla on tarkoitus jatkaa kasvatustyötä myöhemminkin. I-pentujen emo Gerda on Gisellen sisko. Gerda on meillä vain lainakoirana. Yhdistelmä Hofmacherin koiriin kiehtoo ainakin itseäni. I-pentueesta jäi itselle valloittava Isabella, pikkukenguru, jolle mikään ei ole mahdotonta:)
Tähän mennessä kasvatustyöni on ollut kohtuullisen onnistunutta, ne koirat, joita omistajat ovat eteenpäin vieneet, ovat myös pärjänneet. Jotakin kennelini tasosta kertonee sekin, että olimme kahtena peräkkäisenä vuonna (2002 & 2003) näyttelytilaston ykkösiä. Tyypissäkin täytyy olla jotain, jos palkintoja on tullut ryhmällä, jossa on kahdenvärisiä koiria ja jokainen eri yhdistelmästä.
Kasvattajana olen varmasti liiankin kiltti, en osaa pakottaa ketään näyttelyihin tai kokeisiin, iloinen olen siitä, että koirista on tullut rakastettuja perheenjäseniä.
Oma sairastelu on rajoittanut osallistumistani. Koirani osaavat perusasiat ja ovat sosiaalisia, avoimia ja ystävällisiä. Hovawart on palveluskoira, joka vaatii ehdottomasti paljon rakkautta ja rajoja. Toimintakin on tarpeen, mottoni on edelleen ”Hovawart ei ole sohvakoira, ilman toimintaa se syö sen sohvan”
Rakkain hoffiterveisin,
Minna-Kaisa Heinonen